keskiviikkona, kesäkuuta 8

Normaalielämää osa 2

Maaliskuussa oli kylmä! Heppa- ajelulla päiväkodin talvitapahtumassa!

Pitäisi kai suosiolla lopettaa koko blogi, kun päivittäminen on näin vaikeaa. En millään keksi jujua tähän hommaan, lisäksi sisäinen tutkiskeluni paljasti, etten raski lopettaa bloggaamista. Se pistäisi ikään kuin koko Shanghai – kokemuksen mappi ö:hön, poistaisi sen elämästäni. Nytkin tuntuu siltä, etten ole missään ollutkaan ja kaksi vuotta on hävinnyt elämästäni. Siksipä tekohengitän tätä tuotostani ainakin jonkin aikaa, kunnes pääsen eroon pahimmasta luopumisen tuskasta. Sitten pistän pillit pussiin ja siirryn jonkun enemmän omalta tuntuvan jutun paariin.

Joskus, harvoin, meillä leivotaan!

Mitäs meidän normaalielämään siteen kuuluu? Eipä kai juuri mitään ihmeellistä. Kodin sisältä olemme siirtyneet möyrimään ulos, harventaneet pihamme kasvustoa, rapsutelleet, kuoputtaneet, haravoineet ja muutama viikko sitten aloittaneet myös terassiprojektin. Pihallamme ei ollut mitään paikkaa grillille ja pöydälle, ja samasta ongelmasta kärsivät myös naapurimme. Niinpä löimme hynttyyt yhteen ja nyt kolmen asunnon edessä seisovat komeat terassit, tai siis ainakin viimeisten lautojen ja ruuvien löydettyä omat paikkansa. Kesällä saammekin toivottavasti nauttia ihanista säistä aurinkoisilla terasseillamme.

Terassipohjan tekemiseen käytettiin vähän miestä vahvempaa!

Terassi seisoo nyt niin tukevalla pohjalla, että luulempa pahemman myrskyn vievän ennemminkin talon kuin terassin mukanaan.

Tytöt auttavat kaiteen asennuksessa!

Shanghaista kaipaan tällä hetkellä ystäviä ja lämpöä, siis sitä tuskaisen kuumaa, ahdistavaa ja hiostavaa hellettä. Vaikka en mikään tropiikin ystävä olekaan, kyllä se kylmän kalsean ilman voittaa. Näyttäähän Suomen kesäkin juuri nyt parastaan, mutta tieto siitä, että ilma voi olla viikon päästä ihan jotain muuta ahdistaa. Välillä mieleeni on hiipinyt myös ikävä Seelan leikkikoulua, tai leikkikouluun liittyviä ihmisiä, kohtaan. Tuo tunne puski pintaan Japanin noustessa otsikoihin, olihan suurin osa koulun aktiivisista vanhemmista japanilaisia. Mutta siis varsinaisesti elämääni Shanghaissa en ole kaivannut.

Ellan ihkaensimmäinen kevätjuhla. Hienosti meni laulut ja tanssit!

Ellan Kiina- kaipuu on sen sijaan välillä ihan käsittämätöntä. Pääsiäisen aikaan Ella luopui vihdoin tutistaan, mikä sai aikaan valtavan Kiina- ja ayi – kaipuun. En tiedä, ajatteleeko Ella, että ayi kyllä antaisi ihan varmasti tutin takaisin (ja niin muuten varmasti antaisikin!), vai laukaisiko tutista luopuminen jonkun ayista luopumisen tuskan. En tiedä, mutta pääsiäisestä asti Ella on kysellyt ayin perään aina surun pukatessa pintaan. Ella sanoo myös usein, että häntä itkettää, koska ayi meni takaisin Kiinaan. Haluaisin oikeasti tietää, kaipaako Ella ayia tai elämäämme Shanghaissa, vai onko tuo vain tekosyy itkuun. Entäs jos nyt kävisimme Shanghaissa, muistaisiko Ella enää koko paikkaa, olisiko iloinen nähdessään ayin jne.? Tuota en voi tietää.

Äiti, Mama, Mom, kaikki käy! Seelan tekemä ihana äitienpäiväkortti!

Kiina on pyyhkiytynyt pois elämästämme myös Kallen töiden puolesta, sillä Kalle siirtyi pari viikkoa sitten uudelle työantajalle. Minä en pane pahakseni, sillä eivät nuo viikon- pari kestävät yh- pätkät mitään herkkua olleet. Aika näyttää, paljonko uusi homma vaatii reissaamista, mutta olettamus on, ettei ainakaan 25 % työajasta. Kaikin puolin elämme siis tylsää, tasapaksua lapsiperheen arkea kesälomaa odotellessa.

Lupasin edellisellä kerralla kirjoitella Suomen ärsytyksiä ja ihastuksia sekä hankintojen viisautta ja turhuutta. Oudoin, odottamattomin ja pahin ärsytys oli ehdottomasti se, että ymmärsin yhtäkkiä kaiken, mitä ihmiset ympärilläni puhuivat. Niin monta kertaa meinasin räjähtää kaupassa, kassajonossa, bussissa tms. ihmisille, että pitäisivät päänsä kiinni. Tuntui, että ihmiset valittavat ja nipottavat ihmeellisistä asioista. Lisäksi tuntui, että ihmiset kertovat todella tyhmää juttua (lähinnä teinit) ja olisi tehnyt mieli puuttua heidän keskusteluihin. Tokihan nuo asiat varmasti ärsyttäisivät Kiinassakin, jos vain ymmärtäisi, mitä muut puhuvat. Tajusin, että on kamalan vapauttaa, kun sai elää täysin pimennossa ympäristön jutuista. Informaatiotulva oli Kiinassa älyttömän paljon pienempi, mikä oli jollain tapaa kamalan helpottavaa. No, eipä ole varmaan itsellenikään tuo typerien juttujen kertominen, nipottaminen ja valitaminen enää kovin vaikeaa.

Yksi iloinen kiinailmiö omassa arjessani on ollut se, etten katso enää telkkaria. Kiinassa katselin ainoastaan elokuvia sekä Greyn Anatomian, Weedsin ja Las Vegasin kaikki julkaistut tuotantokaude DVD:ltä. Sarjojen viikoittaisesta seuraamisesta vieraannuin täysin. Tuo on jäänyt päälle, ja nykyään katsonkin lähinnä uutiset. Tokihan lösähdän välillä sohvalle makaamaan ja tuijotan telkkaria, mutta yhä useammin huomaan lueskelevani mieluummin sanomalehtiä tai kirjoja. En minä mikään tv- friikki ennen shanghainelämäänikään ollut, mutta silti tuntuu, että iltaisin on aikaa vaikka mihin, kun tv ja tietokone ovat pois pelistä.

Prisman ja CM:n perjantairuuhkat ovat nautinnollinen kokemus Gubein Carrefourin jälkeen. Pieni jonotus kassalla sekä muutama kauppakärry ja ihminen siellä täällä eivät häiritse yhtään. Kukaan ei tongi kauppakärryjäni, huohota niskaan, aja kärryillä nilkoilleni (ainakaan tahallaan), ärsytä lapsiani jne.

Entäs ne hankinnat sitten? Muistatteko, kun teetin kontintäyttöpuuhissani verhoja? Ne ovat aivan loistavat. Takkahuoneen verhot olivat hieman liian pitkät, sillä pikkuikkunaa ei jäänyt verhon takaa näkyviin ollenkaan. No, yksi laskos ylös, ja ovat aivan täydelliset. Jos siis koti odottaa Suomessa, ikkunoiden mitat ovat tiedossa, niin ei kun lakanamarkkinoille verhoja teettämään. Tuskaista ja turhauttavaa puuhaa, mutta kannattavaa. Suosittelen myös kaikkien pienien huonekalujen, jakkaroiden, pikkupöytien, pikkuhyllyjen yms. teettämistä. Niitä on helppo sijoittaa melkein paikkaan kuin paikkaa, eivätkä ne vaadi juuri tietylle huonekalulle suunniteltua paikkaa.

Kaksi valkoista BoConceptin Lugo -sohvaa teetettiin "copy this" -menetelmällä. Ikkunoissa on lakanamarkkinoilla teetetyt laskosverhot, taustalla oleva musta lamppu ja jakkara kukan alla ovat myös hyviä hankintoja Kiinasta.

Takkahuoneen verhot on lakanamarkkinoilta. Kiinalaiset neitokaiset eivät ymmärtäneet, kuinka joku voi haluta valelaskokset. Lopulta taittelin mallin paperista ja totesin "minä haluan, sinä teet".

Sen sijaan kaiken pikkuisen, ”saatan ehkä joskus tarvita tätä” –sälän olisi voinut jättää hankkimatta. Vaikka asuntomme ei ollut Kiinassakaan mikään kovin iso, oli meillä siellä huomattavasti vähemmän tavaraa. Lähes kaikilla on oletettavasti Suomessa enemmän romua ja vähemmän tilaa. Tai ainakin näin oli meillä. Säilytystilaa oli molemmissa kodeissa varmaan saman verran, mutta kummasti sitä romua oli Kiinassa vähemmän, kun menimme sinne kolmen kuution kanssa. Kun palasimme Suomeen, oli mukanamme kontillinen tavaraa, minkä lisäksi kotimaassa odotti yksi varastollinen rompetta ja lisäksi kaikki sukulaisten nurkat, minne olimme romujamme varastoineet. Kun nuo kaikki liittää yhteen, on sitä tavaraa uskomattoman paljon. Suosittelisinkin siis ostamaan vain kaikkea tarpeellista, lopun saa Suomestakin, jos oikein kovasti haluaa.

Normaalielämmämme on siis edelleen normaalia. Seela on kuin pahempikin varhaisteini, Ella edelleen lauhkea kuin lammas siskoonsa verrattuna. Menen iltaisin aivan liian myöhään nukkumaan, liikun liian vähän, työt tökkivät ajoittain, elämä tuntuu jämähtäneeltä, siivoan, laitan ruokaa ja pyykkään liian harvoin, mutta edelleen tämä on kivaa. Ja, mikä parasta, on ihan oikeasti koko ajan tekemistä. Ei tarvitse aloittaa aamua tai viikonloppua sillä shanghainelämän ikuisella kysymyksellä "Mitähän tekisi/ Millähän sitä aikansa kuluttaisi?". Joo-o, tuota ongelmaa ei ole ollut sitten Suomeen paluun :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Blogisi on ollut kyllä aivan mahtava - loistavaa kuvausta niin Kiinasta kuin Suomesta:) Löysin sen tässä kevään mittaan valmistellessamme oman perheemme muuttoa Hong Kongiin, ja tätä osiota (mitä Kiinasta kannattaa ostaa ja jättää ostamatta) odotinkin jo innolla. Aurinkoista ja lämmintä kesää sinne Suomeen:)
t: Hanna Hong Kongista

Anonyymi kirjoitti...

Odotin "koko kevään" tätä kakkososaa. Kiva kun jaksoit vielä jakaa arkeanne Suomessa.

Tsemppiä sinne Suomeen,
Pupu